2. Olin 3-vuotias, kun sujuvan puhumisen sijasta
aloin änkyttämään. Änkytän edelleen enkä osaisi kuvitella itseäni sujuvana puhujana.
Änkytys on osa minua. Deal with it.
3. Yritin vetää ensimmäisen nukkeni
vessanpöntöstä alas. Se on ehkä ollut ensimmäinen merkki siitä, etten hankia
lapsia.
4. Harrastin vuoden balettia. Tanssin aina
kieli keskellä suuta.
5. Harrastin myös kilpauintia. En kuitenkaan
tykännyt kilpailla. Tykkään silti uida. Järvet on siihen parhaita.
6. Olen ollut telkkarissa Hugo-ohjelmassa.
Voitin Hugo-repun, joka oli täynnä karkkia. Ohjelmassa päälläni oli
farkkulappikset. Cool.
7. Ensimmäinen optikko sanoi minulla olevan
hyvä näkö, toinen optikko määräsi lasit kokoaikaiseen käyttöön. Nykyään käytän
laseja omantunnon mukaan, taittovikaa on vain vähän.
8. Minulla on skolioosi ja sen takia käytin
yläasteikäisenä hoitoliiviä, korsettia. Elämä tuntui tuolloin olevan aivan
kamalaa ja epäreilua.
9. Kotikaupungissa mulla oli maailman paras
hammashoitaja, jonka ansiosta sain vielä 15-vuotiaana kiinteät raudat. Ennen
oikomishoitoja minulta otettiin yksi hammas pois. Minulla on tuon ansiosta
ollut kaikki mahdolliset oikomishoidot, joita oli tarjolla. Silti haluaisin
vielä oikoa etuhampaani.
10. Muutin ensimmäistä kertaa pois kotoa
ollessani 16-vuotias. Muutin takaisin puolen vuoden päästä ja nukuin olohuoneessa
ennen kuin sain vanhan makuuhuoneeni takaisin. Muutimme mieheni kanssa saman
katon alle ollessani 19-vuotias.
11. Tein nuorempana todella hyviä löytöjä
kirppiksiltä. Nykyään olen niin nirso, etten juurikaan löydä mitään kivaa. Vaatteiden
suhteen olen liian perillä, mikä on oma malli, väri ja koko. Enää en osta
mitään, vain siksi, että vaate on kiva. Kotijuttuja on kiva etsiä kirppiksiltä.
12. Pääsin kynsien pureskelusta eroon
hankkimalla geelikynnet. Mitkään pahanmakuiset kynsilakat ei estäneet minua
repimästä kynsinauhoja hampailla. Kun on siistit, lakatut kynnet, ei niitä
kehtaa järsiä.
13. Minulla on kolme tatuointia, joista kaksi
on veljeni tekemiä. Ensimmäiseen tatuointiin sain rahat tädiltäni, kun täytin
18. Tarrasin selkääni perhosen ja se sattui ihan pirusti. Skolioosin takia
symmetrinen perhonen lentää nykyään vinoon. Olipa fiksu paikka tatuoinnille...
Veljeni on tehnyt minulle nuottiavaimen ja kissan tassun.
14. Olen aina ollut kissaihminen, mutta voisin
ottaa koiran. Mäyräkoiran nimeksi tulisi Mauri ja corgille tulisi nimi Korkki
tai Karkki, riippuen sukupuolesta. Mauri olisi Mauri, vaikka olisikin tyttö.
15. Olen haastanut entisen työnantajani
oikeuteen laittoman irtisanomisen takia. Sain korvauksia.
16. Minulla on kuulemma pienet korvat. Kuulen
silti ihan hyvin :)
17. Minulla on kaksi tutkintotodistusta, mutta
en koe, että ne ovat auttaneet minua työelämässäni. Opiskelu on silti ollut
kivaa ja ehkä joskus vielä opiskelen... jotain. En tiedä mitä haluan isona
tehdä.
18. Kiroilen liikaa ja häpeän sitä. Täytyisi
oppia anopin tavoin kiroilla hölynpölysanoilla. Sianleuka.
19. Olen ollut naimisissa yli kahdeksan vuotta
ja mieheni onkin paras ystäväni. Olemme ihan pöllöjä keskenämme, meillä on
tyhmät jutut. Tutustuimme, kun internet-yhteys oli vielä harvinaisuus ja
netissä olo tarkoitti, ettei lankapuhelin toiminut samaan aikaan. Minulla ei
edes ollut kännykkää silloin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olisi mukava, jos jättäisit kommentin :)